Hyppää sisältöön

Hiedanranta on uudenlainen tapa toteuttaa kaupungistumista

| Tampere, Yleinen

Hiedanranta on yksi Innokaupunki Tampereen kehittämisen kärkiä. Kaupunki toteuttaa uutta kaupunginosaa oman kehitysyhtiönsä kautta.

Tampereen ja valtion solmiman ekosysteemisopimuksen kehittämisen kärkiä ovat valmistavan teollisuuden teknologinen edelläkävijyys, rakennukset, energia ja infrastruktuuri sekä digitaaliset terveysratkaisut.

Rakennukset, energia ja infrastruktuuri -osiota toteutetaan Hiedanrannan uuden kaupunginosan toteusprojektissa. Alue halutaan toteuttaa kestävällä ja älykkäällä tavalla, josta syntyy uusi, elävä kaupunginosa. Hiedanrantaan on tulossa yli 20 000 asukasta, yli 10 000 työpaikkaa sekä sujuva raitiotieyhteys ja kohtuuhintaista asumista.

Näsisaari (c) Raitiotieallianssi
Hiedanrannan rakentaminen on massiivinen projekti. Jotta uusia asukkaita voisi muuttaa alueelle 750 vuodessa, tulisi kerrostaloja saada valmiiksi noin 10 kappaleen vuosivauhtia. Kuva: Raitiotieallianssi


Tampereen kaupunki kehittää Hiedanrannan aluetta yhdessä omistamansa kehitysyhtiön kanssa. Kaupungille Hiedanranta on kestävän kaupungistumisen kehitysalusta.

– Pidän isona innovaationa sitä, että kaupunki toteuttaa tämänkaltaista projektia kehitysyhtiön kautta, sanoo Hiedanrannan kehitys Oy:n vastuullisuus- ja kehitysjohtaja Reijo Väliharju.

Uusien ratkaisujen kannalta on Väliharjun mukaan ensiarvoisen tärkeää, että kaupungin kehitysohjelma kokoaa kaupungin tavoitteet ja toiminnan yhdeksi kokonaisuudeksi. Kehitysyhtiö toimii aidosti markkinoilla ja pystyy toteuttamaan tavoitteita uudella tavalla. Kehitysyhtiön budjetti ei myöskään ole sidoksissa kaupungin budjettiin.

Hiedanrannan kehitysyhtiö on tehnyt sopimuksen kaupungin kanssa alueen kehittämisestä. Yhtiö omistaa maat ja vastaa yleisten alueiden rakentamisesta. Kehitysohjelman ohjausryhmässä on mukana kaupungin apulaispormestareita ja johtavia virkamiehiä, joten kaupungin johto on hyvin sitoutettu hankkeeseen.

Hiedanrannan Kehitysyhtiössä suunnitellaan uusia kaupunkikehittämisen toimintatapoja. Osana projektia suunnitellaan myös uudiskäyttöä entisen sellutehtaan rakennuksiin. Pirkanmaan liitto vieraili Hiedanrannassa Tampereen kaupungin edustajien kanssa 30.8.2023. Kuva: Pirkanmaan liitto

Hiedanrannan Palvelut Oy:n toiminnan piiriin on suunniteltu mm. taideohjelmaa, asukkaiden yhteistoimintaa, yhteisiä harrastetiloja, yhteiskäyttöautoja jne. Reaaliaikainen rakennusten talotekninen data mahdollistaa muun muassa energian ja veden kulutuksen reaaliaikaisen mittaamisen. Tätä tietoa rikastamalla olisi mahdollista reaaliaikaisesti seurata rakennusten hiilipäästöjä.

Tampereen Innokaupunki-hankkeet käynnistyvät

Tampereen ekosysteemisopimuksen mukaisten kehittämishankkeiden rahoitushaku järjestettiin touko-kesäkuussa 2022. Hankkeet ovat käynnistäneet toiminnan ns. omalla riskillä ja toimivat täydellä teholla viimeistään syksyllä 2023 virallisten rahoituspäätösten myötä.

Sopimusta tukee lisäksi kolme Innokaupunkien valtakunnallista vetovastuuhanketta, joista yksi on "Suomalainen osaaminen globaalina suunnannäyttäjänä ja johtavana toteuttajana liikkuvien työkoneiden kaksoissiirtymässä" (SIX-PoE). Hankkeessa kehitetään tutkimustoimijoiden ja yritysten yhteistyön työkaluja kansallisesti sekä kansainvälisesti. Toinen vetovastuuhanke kehittää kansallista fotoniikka-alan ekosysteemiä ja kolmas digitaalisia terveysratkaisuja. Näistä hankkeista kerromme lisää syksyllä.


Innokaupunki Tampereen kehittämisen kärjet.

Kaikki artikkelit