Innokaupungit
Innokaupungit ovat suomalaisia yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkeja, jotka ovat määritelleet omat osaamisen ja kehittämisen kärkiteemansa valtion kanssa tehtyihin ekosysteemisopimuksiin.
Kaupungit toimivat alustoina osaamiselle, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle sekä tulevaisuuden kannalta tärkeille investoinneille. Ekosysteemisopimusten avulla halutaan luoda kansainvälisesti houkutteleva kokeilu- ja innovaatioympäristö ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäville ratkaisuille.
Mukana on yhteensä 19 kaupunkia ja yksi kunta, jotka solmivat 16 ekosysteemisopimusta valtion kanssa vuonna 2021. Ekosysteemikaupunkien lisäksi mukana on Lappeenrannan kumppani Imatra ja Kajaanin kumppani Sotkamo.
Tutustu innokaupunkien kehittämisen kärkiteemoihin ja osaamiseen ja verkostoidu kiinnostavien kumppaneiden kanssa!
Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pääkaupunkiseutu, Pori, Rovaniemi, Tampere, Seinäjoki, Turku, Vaasa